Ensi sunnuntaina jälleen sadat puutarhat avaavat porttinsa vierailijoille. Meidän kohteemme Vanha Puutahurin piha on ollut mukana myös parina aikaisempana sunnuntaina Loviisan Avoimet puutarhat tapahtumassa ja avaa porttinsa tänä kesänä nyt viimeistä kertaa valtakunnallisen puutarhapäivän ajaksi.
Kevät on ollut poikkeuksellisen aurinkoinen ja vähäsateinen, mikä näkyy myös vanhan pihan kasvustossa. Monet alku- ja keskikesän kukkijat ovat jo ohikukkineet ja jyrkässä rinteessä nurmikko on paikoin kuivahtanut. Perinteiset suomalaiset koristekasvilajit ovat kuitenkin jälleen osoittaneet sitkeytensä ja sinnitelleet kuivuudesta huolimatta hengissä ja jaksaneet kukkiakin. Parhaillaan pihan täyttää huumaavalla tuoksullaan vanha mahtavankokoinen pihajasmike ja pioni. Kukintaansa aloittelevat rohtosormustinkukat ja piakkoin harmaamalvikitkin. Syysleimut odottelevat sentään vielä.

Alla muutamia kuvia tältä keväältä. Lisää kuvia Vanhasta Puutarhurin pihasta ja myös muista Loviisan avoimista puutarhoista löydät Instagramista Avoimet Puutarhat Loviisa  https://www.instagram.com/avoimetpuutarhatloviisa/ 

 

Uutta koettavaa vanhalla pihalla on tänä keväänä rakennettu aistipuutarhapolku, jonka voit päivän aikana kulkea omatoimisesti. Vastaava kierros on mahdollista toteuttaa pienryhmälle erikseen sovittaessa myös ohjatusti, jolloin siitä saa enemmän puutarhaterapeuttisia vaikutuksia irti. Polku on paikoitellen kapea ja jyrkkä, joten se ei sovellu aivan pienille lapsille eikä liikuntaesteisille.

Pihalle on koottu tutustuttavaksi myös pieni valikoima Greatroomshopin tuotteita. Esillä on mm. kierrätysmuovipulloista valmistettuja  pehmoisia peitteitä ja tyynyjä, joista sarjan viimeisiä voi ostaa edullisesti mukaan. Myös muutamista Nkukun eettisin periaattein valmistetuista käsityötuotteista on malleja nähtävänä ja pienimuotoiselta kirpputoriltakin voi löytyä jotakin kivaa mukaan. Paikan päällä vain käteismaksu on mahdollinen.
Verkkokauppatilaukset toimivat normaalisti www.greatroomshop.fi.  Loput Weaver Green peitteet ja tyynyt saat nyt -30% alennuksella ja toimitukset ovat ilmaisia lähimpään noutopisteeseesi, kun tilauksen arvo on vähintään 20 €.

Seuraathan toimintaamme myös Facebookissa https://www.facebook.com/Greatroom.fi/ ja verkkokaupan osalta Instagramissa https://www.instagram.com/greatroomshop/

Puutarhaliitto ry:n virallinen tiedote Avoimista Puutarhoista  https://www.epressi.com/tiedotteet/rakentaminen/ensi-sunnuntaina-puutarhat-avautuvat.html

Tervetuloa!

Vanha Puutarhurin pihamme löytyy osoitteesta Itäinen harjutie 10 B, Loviisa.