Viime blogitekstissäni lupailin vinkkejä huonekasviharrastuksen aloitteluun. Kuten muutkin harrastukset, myös tämä harrastus kannattaa aloittaa pienin askelin. Eihän aloitteleva laskettelijakaan aloita mustista rinteistä, vaikka hänellä olisi kuinka huippuvarusteet. Ja monta pyllähdystä tarvitaan, ennen kuin taidot ovat hallussa. Pettymyksiin kannattaa varautua ja olla itselleen armollinen, sillä kokenutkaan puutarhuri ei aina onnistu. Itsekin olen onnistunut tappamaan useita jo hyvin viihtyneitä kasveja joko kastelemalla innostuksissani liikaa tai unohtamalla kastella, tai menettänyt ne punkkien tai kirvojen kynsissä. Kokemuksistaan oppii ja harjoitus tekee mestarin.
Aluksi on hyvä hankkia perustiedot huonekasvien hoidosta ja vaatimuksista hyvästä huonekasvioppaasta. Suosittelen kotimaisia, siis kotimaisten ammattilaisten kirjoittamia kasvioppaita, koska niissä pohjoismaiset vuodenaikavaihtelut mm. valo-, lämpö- ja kosteusolosuhteineen on paremmin huomioitu. Kasvin viihtyvyyden kannalta on aivan eri asia kasvatetaanko sitä trooppisissa valo- ja lämpöoloissa vai täällä pohjolan huoneolosuhteissa. Netistäkin löytyy massoittain tietoa, mutta sen luotettavuudesta ja soveltuvuudesta aivan aloittelijalle ei aina ole varmuutta.
Juttuja helppohoitoisista kasveista löytyy runsaasti, mutta jos haluat varmistua, että kasvi on helppohoitoinen juuri sinulle ja sinun kotiisi, on hyvä perehtyä kasvilajin kasvuvaatimuksiin jo ennen kasvin hankintaa. Samalla on syytä tarkastella kriittisesti oman kodin olosuhteiden soveltuvuutta kasveille sekä omaa viitseliäisyyttään ja ahkeruuttaan kasvien hoitoon. Jos esim. on matkustelun vuoksi paljon poissa kotoa, on syytä valita sellaiset kasvit, jotka eivät vaadi jatkuvaa huolenpitoa. Kissataloudessa on otettava huomioon, että monet kissat nauttivat heinämäisten huonekasvien lehtien syömisestä tai käyttävät paksurunkoista kasvia raapimapuunaan. Pentukoira puolestaan voi innostua kaivelemaan lattialle sijoitetun ruukun multia. Pikkulapsiperheissä on hyvä kiinnittää huomiota myös kasvien allergisoivuuteen ja myrkyllisyyteen. Joskin erittäin harvat huonekasvit ovat niin myrkyllisiä, että niistä terve lapsi maistelemalla saa minkäänlaisia oireita. Jotta myrkytysoireita tulisi, pitäisi kasvia syödä todella paljon. Tämä taas ei ole todennäköistä, sillä myrkyllinen kasvi yleensä maistuu niin kitkerälle, ettei liikasyömisen pelkoa ole.
Kasvin tulevaa sijoituspaikkaa on myös hyvä miettiä etukäteen. Jos kodissa on pienet ikkunat, kuten vanhemmissa taloissa usein on, saattaa ainoa kasveille soveltuva paikka löytyä ikkunan viereltä, koska siellä on niiden kasvulle riittävästi valoa. Jos taas ikkunat ovat suuret, tai kyseessä on lasihuone, voi ruukkukasvi kaivata jopa varjostusta etenkin kesäaikaan ja hyvä kasvupaikka saattaa löytyä myös sisemmältä huoneistosta. Kasvivaloilla valo-olosuhteita voi parantaa, mutta niitäkään ei kannata hankkia aivan aluksi ennen kuin tuntee, että tämä harrastus kestää.
Trendikasveja en pääsääntöisesti suosittele aloittelijalle, ellei kyseessä ole ”uusvanha” ja meillä kokemuksen kautta helppohoitoiseksi osoittautunut kasvilaji. Kokemuksen ja tiedon karttuessa voi siirtyä vaativampiin ja erikoisempiin kasvilajeihin. Tiedon karttumisella tarkoitan tässä myös omien taitojen ja viitseliäisyyden sekä oman kodin olosuhteiden tuntemuksen lisääntymistä.
Valo
Suurin osa huonekasveistamme on kotoisin Etelä-Euroopasta tai trooppisilta alueilta. Kasvien kasvuvaatimukset on usein mainittu ruukkuun sijoitetussa kasvilapussa tai tarroissa. Niiden perusteella aloittelija voi kuitenkin tehdä myös väärintulkintoja. Yksi mainituista perusasioista on valon määrä. Meillä Suomessa valo-olot ovat luontaisesti aivan erilaiset kuin Keski- tai Etelä-Euroopassa, trooppisista alueista puhumattakaan. Sen vuoksi kannattaa huomioida, että ohjeen mukaan ”vähässä valossa” viihtyvä kasvi voi meidän oloissamme silti kaivata lisävaloa talviaikaan ja toisaalta suojaamista auringon paahteelta kesäaikaan.
Kasvit ovat hyvin sopeutuvaisia ja saattavat sinnitellä hengissä niille sopimattomissakin valo-oloissa, kunhan saavat totutella niihin pitkän ajan kuluessa. Olen nähnyt esim. toimistotiloissa kasveja, jotka eivät saa luonnonvaloa lainkaan, vaan kasvavat pelkästään huoneen katossa olevien loisteputkilamppujen valon varassa. Itse asiassa ne eivät varsinaisesti kasva, vaan sinnittelevät vain hengissä. Tämä on mahdollista, kun kyseessä on vaatimattoman valontarpeen omaava kasvi ja kastelun määrä suhteessa valon määrään on oikea eivätkä ympäristön olosuhteet suuresti vaihtele.
Kasvivalot voivat olla kasvien hyvinvoinnille pelastus talviaikaan, tai paikassa, johon luonnonvalo ei riittävästi ulotu. Kasvivalaisimeksi sopii nykyisten lamppuvalikoimien ansiosta lähes mikä valaisin vain. Kasvien kannalta tärkeintä on valon voimakkuus, valon yhtäjaksoinen kestoaika ja sen laatu ja väri l. valon spektri, sillä kasvit eivät kykene hyödyntämään elintoimintoihinsa minkälaista valoa tahansa. Tähän aiheeseen kannattaa perehtyä tarkemmin, mikäli havittelee kasveja pimeämpiin tiloihin.
Vesi
Olen usein kuullut sanottavan, että ”minulla kasvit aina kuolevat kuivuuteen”. Näinkin varmasti käy alkuinnostuksen jälkeen. Yleisin syy kasvikuolemiin on kuitenkin liiallinen kastelu, johon harrastaja syyllistyy helposti uuden kasvin hankittuaan ja ajatellessaan hoitaa sitä mahdollisimman hyvin. Kasvien kastelu tuottaa päänvaivaa, sillä eri kasvilajien vedentarve on erilainen. Lisäksi sama kasvi tarvitsee vettä eri määrän riippuen ympäröivistä olosuhteista. Esim. silloin kun valoa on paljon, kuten kesällä aurinkoisena päivänä, kasvi kuluttaa vettä huomattavasti enemmän kuin hämäränä talvipäivänä. Näistä syistä kastelun tiheyteen ja määrään ei voi antaa yhtä oikeata sääntöä, vaan ympäröivät olosuhteet ja kasvin vaatimukset on opeteltava tuntemaan.
Paras konsti kasvin kastelutarpeen tunnistamiseen on työntää sormi kunnolla ruukun multaan ja tunnustella onko multa märkää, kosteaa vai kuivaa. Näin siksi, että etenkin turvemulta voi olla pinnalta kuivaa, mutta pinnan alta kosteaa tai jopa märkää, eikä tätä ole helppo havaita silmämääräisesti. Joskus kuiva multa voi ikään kuin kutistua ja irrota ruukun reunoista. Rutikuiva multa on pääsääntöisesti kasteltava jo kiireellä, kun taas kostea multa voi odotella kastelua vielä jonkin päivän (paitsi jos kasvilaji vaatii tasakosteutta) ja märän mullan pitää antaa kuivahtaa. Myös ruukun paino kertoo mullan kosteudesta. Kuiva ruukku on kevyt ja kostea painavampi.
Kasvien vedentarpeen voi opetella tunnistamaan myös kasvien lehtien asennosta, tanakkuudesta ja väristä. Vetelät, alakuloiset lehdet, lehtien ja nuppujen tiputtelu tai ryppyisiksi muuttuneet lehdet kielivät yleensä kuivuudesta. Kasvi ”huutaa” vettä. Silloin se on kasteltava kiireesti ja kunnolla, niin että koko ruukun multa varmasti kastuu. Tässä lehtien asennon tulkinnassa piilee kuitenkin myös väärinymmärryksen vaara, sillä myös liian märkä multa voi aiheuttaa kasvien lehtien riiputtamisen. Märkä multa tukahduttaa kasvin juuriston, jolloin se ei kykenekään tehtäväänsä ja kasvi näyttää kärsivän veden puutteesta. Sormi multaan toimii tässä parhaana mittarina! Joskus runsas kastelu voi näkyä pienen pieninä vesipisaroina tai sokerimaisena massana lehden tyvellä, mutta siitä ei ole kasville haittaa.
Myös yhtäkkinen muutos kastelun määrässä voi nopeasti tappaa kasvin. Jos esim. kuivaan kasvualustaan tottunutta kasvia aletaan yhtäkkiä kastella hyvin tiheästi ja runsaasti, sen juuristo ei ehdi sopeutua lisääntyneeseen veden määrään. Vastaavasti tiheään, mutta pikku tippoina annettuun kasteluun tottunut kasvi voi kuivua nopeasti, jos sen kasteluväli harvenee, vaikka vettä annettaisiin reilumminkin kerralla. Tällaisen kasvin juuristo on todennäköisesti pinnassa, eikä pysty hyödyntämään syvemmällä ruukussa olevaa kosteutta.
Pari vinkkiä kastelijalle
Perussääntö on, että kasveja kastellaan niiden yksilöllisten kastelutarpeiden mukaan. Kastellessa vettä annetaan reilusti, niin että koko ruukun multa kastuu kunnolla ja sen jälkeen mullan annetaan kuivahtaa. Muutama tippa vettä päivässä opettaa kasvin kasvattamaan juurensa mullan pintaan, jolloin se on altis kuivumiselle, jos kastelutiheys muuttuu vaikkapa lomamatkan vuoksi. Rutikuivan kasvin nopein elvytyskonsti on upottaa ruukku reiluksi 15 minuutiksi veteen ja nostaa takaisin kasvupaikalleen, kun multa on imenyt itsensä märäksi ja kasvi osoittaa elpymisen merkkejä.
Liikakastelu voi helposti tapahtua hyvällekin hoitajalle esim. syksyllä ja talviaikaan, kun valoa on vähän ja kasvin veden tarve vähenee, tai kun hankkii uuden kasvin, jonka ’janoa’ ei vielä tunne. Luonnollisesti märän mullan on annettava kuivahtaa kunnolla ennen seuraavaa kastelua. Joskus voi kuivahtamisen nopeuttamiseksi olla hyvä nostaa kasvi multineen pois ruukusta ja antaa mullan ilmastoitua ja kuivahtaa ennen ruukkuun palauttamista. Pahimmassa tapauksessa mullan vaihto voi olla tarpeen. Etenkin muoviruukussa, joka ei ’hengitä’, voi mullan kuivuminen itsekseen kestää kauan ja kasvi ehtii mennä liian huonoon kuntoon elpyäkseen.
Ruukulla on väliä!
Moni on löytänyt ratkaisun kasteluongelmiin altakasteluruukuista, joissa veden täyttöä tarvitaan harvoin ja kasvi pystyy itse säätelemään vedenkäyttöään tarpeensa mukaan. Altakasteluruukku sopii erityisen hyvin suurille kasveille sekä erilaisten monilajisten kasvi-istutusten tekoon. Perinteinen lasittamaton saviruukku on monen suosikki. Huokoisena se sekä pidättää vettä että läpäisee sitä ja sen vesitasapaino on helppo havaita ruukun ulkopuoleltakin. Tällöin liikakastelun vaara on vähäisempi. Haittapuolena on ruukun ulkonäkö, joka nopeasti kärsii suoloista, jotka pyrkivät ruukun ulkopinnalle. Kaunis suojaruukku korjaa kuitenkin tämän asian. Saviruukku on turvallinen etenkin kuivan paikan kasveille, kuten kaktuksille ja mehikasveille. Muoviruukku tai lasitettu saviruukku puolestaan sopii tasaisempaa kosteutta suosiville kasveille.
Vesiviljely l. hydroviljely eli kasvien kasvatus ilman multaa, tai puolihydroviljely voivat olla erittäin sopivia myös aloittelijalle, kunhan perehtyy kasvatuksen perusperiaatteisiin ja on valmis satsaamaan erikoisruukkuihin hieman enemmän. Tähän aiheeseen en kuitenkaan tällä kertaa mene tämän syvemmälle.
Kasvuvoimaa mullasta ja lisäravinteista
Kasvien vedentarve ja myös ravinteiden tarve vähenee valon vähentyessä. Tästä syystä kastelun ja lannoituksen kanssa kannattaa olla tarkkana erityisesti syksyisin päivän lyhentyessä. Vähässä valossa kasvusta tulee honteloa ja vaaleanvihreää. Jotta tämä vältettäisiin, kasveja ei kannata lannoittaa pimeänä talviaikana. Vasta kun valon määrä kevättalvella helmikuun puolivälin jälkeen lisääntyy, muuttuvat olosuhteet suotuisammiksi kasvien kasvulle ja lannoitus voidaan jälleen aloittaa.
Lannoitevalikoima on laaja. Nestemäiset ja jauhemaiset sekoitetaan kasteluveteen. Rakeiset sekoitetaan tavallisesti mullan joukkoon mullanvaihdon yhteydessä ja toimivat pitkävaikutteisesti. Multaan upotettavat ravinnepuikot toimivat samalla tavoin. Lannoitteiden ravinteet vaihtelevat riippuen siitä, minkälaisille kasveille ne on pääasiallisesti tarkoitettu. Ns. yleislannoitteella pärjää hyvin pitkälle.
Ruukkukasvien mullan vaihdon tarkoituksena on antaa kasveille lisää kasvuvoimaa uuden kasvualustan eli ravinteikkaan mullan avulla. Kasvithan imevät mullasta ravinteita, jolloin sen ravinnemäärä vähenee ja mullan koostumus muuttuu tiiviimmäksi. Mullan vaihdon voi tehdä vuosittainkin, mutta se on tarpeen tavallisesti vain ruukun vaihdon yhteydessä tai kun kasvin kasvu on tyrehtynyt tai kasvi muutoin näyttää väsähtäneeltä. Paras ajankohta on kevättalvella valon määrän lisääntyessä. Kasvi nostetaan ylös ruukusta ja helposti irtoava multa rapsutellaan paakun pinnalta ja juuristosta pois ja kasvi istutetaan tuoreeseen ravinteikkaaseen multaan. Hyvin suurissa ruukuissa kasvaville isoille kasveille riittää pintamullan rapsuttaminen pois ja sen vaihto uuteen multaan vuosittain. Mullanvaihdon jälkeen kasvia ei pidä lannoittaa kastelun yhteydessä vähään aikaan, sillä uusi multa sisältää riittävästi ravinteita. Liikalannoitus saattaa väkevöittää multaa liikaa, jolloin kasvin juuristo ei pystykään imemään siitä tarvitsemiaan ravinteita ja vettä.
Ruukun vaihto isompaan kannattaa tehdä silloin, kun kasvin juuret ovat selvästi täyttäneet ruukun ja pursuavat ulos ruukun pohjassa olevasta reiästä. Joskus juurten voima pullistaa muoviruukun soikeaksi tai jopa rikkoo sen, tai kasvin juuret kiipeävät ruukusta yläkautta ulos. Halkaisijaltaan sentin – pari suurempi ruukku riittää useimmiten hyvin. Kasveja voidaan myös lisätä pistokkaista tai rönsyistä tai jakaa ruukunvaihdon yhteydessä. Kasvien lisääminen on antoisaa puuhaa!
Ötökät
Kasvin kasvulle sopimattomissa oloissa kasvit ovat herkempiä tuholaisten hyökkäyksille, jos sellaisia sattuu ympäristöön ilmestymään. Ötököitä voi tulla kotiin uusien ruukkukasvien, leikkokukkien ja jopa ruukkusalaattien tai -mausteyrttien mukana. Talvella kuiva huoneilma lisää etenkin vihannespunkin ilmestymisriskiä ja kesällä ikkunoiden ja ovien ollessa auki saattavat kirvat päästä kasvien kimppuun. Tuholaiset lisääntyvät nopeasti ja siirtyvät helposti kasvista toiseen. Sen vuoksi torjuntatoimiin kannattaa ryhtyä heti tuholaisia havaittuaan. Ensiapuna kannattaa ensimmäiseksi kokeilla kasvin suihkuttamista vedellä. Sumutinpulloa voi käyttää, mutta vielä tehokkaampaa on viedä kasvi suihkun alle. Multa pysyy ruukussa, eikä kastu liikaa, kun laitat ruukun muovipussiin ja sidot sen suun narulla tai kuminauhalla kasvin rungon tai versojen ympärille. Sitten vain varovasti suihkuttelemaan kädenlämpöisellä vedellä. Mikäli tämä ei hävitä ötököitä, on syytä tutkia tuholaisia tarkemmin ja käyttää sille sopivia torjunta-aineita. Tästä aiheesta löytyy hyvin lisätietoa kasvikirjoista ja netistä.