Kiinanruusu on tuttu näky etelänmatkaajille. Sitä kasvaa suurina pensaina talojen puutarhoissa ja se on myös suosittu aitapensas. Se on sopeutunut kasvamaan kuivassa ja kuumassa ja rakastaa aurinkoa, mutta sietää myös viileämpiä jaksoja.  Tuliperäinen maaperä on ravinteikas ja siitä Hibiscus pitää. Aitapensaana se on kiitollinen kasvatettava, sillä se sietää voimakasta leikkausta, kasvaa nopeasti ja kukkii runsaasti.

Kerran Kanarianmatkallamme kiinnitin huomiota kiinanruusujen värivalikoimaan. Yllätyin, sillä löysin erilaisia punaisia, pinkkejä, vaaleanpunaisia, kellertäviä, oransseja, kirkkaankeltaisia ja valkoisia pelkästään asuinpaikkamme ympäristöstä. Hibiscus -lajikkeita onkin ainakin pari sataa. Saisipa tuon värivalikoiman kotiin!

Suomessa kiinanruusua on kasvatettu huonekasvina jo 1800-luvulta saakka. Meillä  perinteisin on kerrottu tummanpunakukkainen lajike, jota on vanhaan tapaan jaettu pistokkaina. Sillä tavoin minäkin sen olen omani saanut. Tuota perinnelajiketta ei juuri  kukkamyymälöistä saakkaan. Tästä punakukkaisesta kerrotusta lajikkeesta on olemassa myös keltakukkainen muoto, jonka joskus vielä toivon löytäväni itsellenikin. Yksinkertaiskukkaisia lajikkeita meillä on myynnissä sen sijaan useitakin värejä. Täällä  kylmässä pohjolassa kiinanruusun lehdistöstä tulee paljon hennompi kuin etelän lämmössä ja valossa.

Kiinanruusun yksittäinen kukka kestää korkeintaan pari päivää, mutta sopivissa olosuhteissa kasvi voi kukkia hyvin pitkään. Oma kiinanruusuni tuotti viime vuonna kukkia lähes läpi koko vuoden. Kasvi kasvaa isoksi pensaaksi, joten ikkunalaudalle se ei pitkään mahdu. Sen vuoksi reilu muotoilu leikkaamalla on tarpeen. Leikkaaminen myös virittää kasvin kukkimaan, sillä kuten moni muukin kasvi, pieni ´rääkkääminen´ saa sen parhaiten kukkimaan. Ravinteita kasvi tarvitsee paljon, mikä tarkoittaa mullanvaihtoa vuosittain sekä säännöllistä lannoitusta kevät- ja kesäkaudella. Isolla kasvilla ruukun vaihto ei ole enää mielekästä, vaan pintamulta kannattaa rapsutella pois ja korvata uudella ravinteikkaalla mullalla. Tämä kannattaa tehdä mieluiten kevättalvella, kun valon määrä lisääntyy.

 

Kiinanruusun kastelun kanssa on parempi olla mieluummin nuuka, kuin kastella liikaa. Multa saa kuivua reippaasti kasteluiden välillä ja sitten kun kastellaan, annetaan niin reilusti vettä, että multa kastuu kunnolla läpi. Itse tunnistan kasvini kastelutarpeen helposti: kun lehdet alkavat riiputtaa, on kastelun aika. Kukkivaa kasvia ja kesäaikaan aurinkoisella paikalla kasvavaa kasvia on kasteltava hiukan tiheämmin, mutta liikakastelu etenkin talvella, kun valoa on vähän, tappaa kasvin nopeasti. Tämänkin harmin olen kokenut kantapään kautta… Sen vuoksi suosin kiinanruusullani perinteistä saviruukkua, joka huokoisena antaa helpommin anteeksi kasteluvirheitä.

Kiinanruusun lisääminen onnistuu helposti pistokkaasta etenkin keväällä. Vanha kansa neuvoo, että pistokas kannattaa leikata kukkineesta oksasta, jolloin se kukkii varmemmin. Pistokkaassa ei kuitenkaan saa olla kukkaa eikä nuppua, yksi tai kaksi lehtiparia riittää. Verson voi laittaa veteen juurtumaan ja juurten ilmaannuttua istuttaa multaan. Olen onnistunut juurruttamaan pistokkaan myös pistämällä verson suoraan kosteaan multaan, mutta mullan tasaisesta kosteudesta on silloin muistettava huolehtia.