Juttusarja huonekasvien hoidosta aloittelijoille jatkuu. Nyt on paras aika vuodesta ruukkukasvien mullanvaihdolle. Kasvukausi on alussa ja  kasvit vastaanottavaisia uudelle kasvuvoimalle. Myös vanhan kansan noudattaman kuukalenterin mukaan juuri tällä viikolla on otollinen aika kasvien uudelleenistutukselle. Mullan vaihto on tarpeen ruukun vaihdon yhteydessä, kun kasvin juuret ovat selvästi täyttäneet ruukun ja pursuavat ulos ruukun pohjassa olevasta reiästä, tai kun kasvin kasvu on tyrehtynyt tai se muutoin näyttää väsähtäneeltä. Hyvin suurissa ruukuissa kasvaville isoille kasveille riittää pintamullan rapsuttaminen pois ja sen vaihto uuteen multaan vuosittain.

Mitä tarvitset?

  • Sopivan kokoisia ruukkuja
  • Multaa
  • Ruukkusoraa tai ruukunpaloja
  • Hanskat
  • Vettä
  • Kulho, vati tai ämpäri mullan esikastelua varten
  • Sakset/ puutarhasakset, veitsi

Työ kannattaa aloittaa kartoittamalla kunkin mullanvaihtoa kaipaavan kasvin ruukun koko. Uudet oikean kokoiset ruukut on helppo ostaa, kun on jo etukäteen mitannut minkä kokoisia ruukkuja tarvitsee. Halkaisijaltaan sentin – korkeintaan pari – suurempi ruukku riittää. Myös ruukun korkeus kannattaa tarkistaa, jotta juuripaakku mahtuu myös korkeussuunnassa kokonaan uuteen ruukkuun siten, että ruukun yläreunan ja mullan yläpinnan väliin jää vähintään sentti kasteluvaraa. Kukkamulta kannattaa hankkia kasvilajin mukaan. Kukkiville kasveille, viherkasveille, mehikasveille ja orkideoille on omat erikoismultansa. Jos käytät altakasteluruukkuja, niihinkin on oma multalaatunsa. Yleiskukkamullallakin pärjää kuitenkin hyvin orkideoja lukuunottamatta. Kasvit kannattaa myös kastella etukäteen mielellään jo mullan vaihtoa edeltävänä päivänä. Juuripaakku irtoaa silloin helpommin ruukun reunoista ja pysyy paremmin koossa. Samalla voi napsia pois kuivettuneet ja vioittuneet kasvin osat.

Mullanvalmistajat suosittelevat nykyisin esikastelemaan mullan ennen istutusta, jotta se säilyisi kuohkeana istutuksen jälkeen eikä kovettuisi. Sitä varten kannattaa varata isompi kulho, vati tai ämpäri. Multa on sopivan kosteaa, kun se nyrkkiin puristettaessa muotoutuu helposti hajoavaksi paakuksi. Kasvi on helpointa irrottaa ruukusta kääntämällä se ylösalaisin pitämällä toisella kädellä kiinni ruukusta ja toisella kasvin tyvestä. Ruukun pohjaa voi kevyesti napauttaa ja sitten vedetään ruukku pois. Juuripaakkua ei pidä rikkoa, ellet ole jakamassa kasvia, mutta irtomullan juuripaakusta voi varovasti rapsutella pois. Joskus juuria voi tulla pohjareijästä ulos niin paljon, että niitä ei saa ehjänä ruukusta ulos. Silloin voi joko rikkoa ruukun tai leikata liiat juuret yksinkertaisesti pois. Jos leikkaat juuristoa, kannattaa myös jokunen kasvin lehti tai verso poistaa, jotta tasapaino juuriston ja lehvästön välillä säilyy. Mullanvaihdon yhteydessä myös tiettyjä kasveja leikataan. Tällainen on esim. kiinanruusu. Kasvilajien leikkaustarve kannattaa selvittää kasvin hoito-ohjeista. Kaktukset voi kääräistä paperiin tai kankaaseen ennen ruukun irroittamista, jotta piikit eivät tartu kasvia käsitellessä hanskoihin tai käsiin.

Ruukkua, jossa on reikä pohjassa kutsutaan istutusruukuksi. Sellaiseen istutettaessa voi ruukun pohjalle reijän päälle laittaa paperin- tai ruukunpalan, jos tuntuu, että multa rapisee reijästä ulos. Tämän jälkeen pohjalle laitetaan multakerros tai sentin – parin kerros ruukkusoraa. Tämä toimii ’salaojakerroksena’, jonne ylimääräinen kasteluvesi valuu, jos istutusruukku laitetaan suojaruukun sisälle. Aluslautasta käytettäessä ruukkusora ei ole välttämätöntä, koska ylimääräisen veden näkee helposti lautaselta. Jos istutat kasvin ruukkuun, jossa ei ole pohjareikää (suojaruukku), on tärkeää laittaa sen pohjalle kunnollinen 3 – 5 cm kerros ruukkusoraa ylikastelusuojaksi ja vesivarastoksi. Altakasteluruukkujen täyttämisessä on omat ohjeensa, joita kannattaa noudattaa, jotta ruukku toimisi kunnolla.

Ruukkua täytetään tämän jälkeen mullalla sen verran, että kasvi saadaan istutettua entiseen syvyyteensä. Ruukun reunat täytetään mullalla kevyesti tiivistäen ja pinnalle jätetään vähintään sentin kasteluvara. Sen jälkeen multa kastellaan.

Ruukun pinnan voi halutessaan peittää ruukkusorakerroksella, koristesoralla tai -kuorikkeella, lasihelmillä tai vaikka sammalella. Materiaalit paitsi toimivat koristeena ja viimeistelevät mullan pinnan, myös estävät mullan pinnan kovettumista ja kosteuden haihtumista mullan pinnasta.

Mullanvaihdon jälkeen kasvi kannattaa pitää pari viikkoa pois pahimmasta auringonpaahteesta ja kastella säännöllisesti vähän kerrallaan. Kun kasvi on selvästi virkistynyt ja uutta kasvua alkaa muodostua, se siirretään varsinaiselle kasvupaikalleen ja aletaan kastella kasvilajin vaatimalla tavalla. Kasvia ei lannoiteta mullanvaihdon jälkeen, sillä uusi multa sisältää riittävästi ravinteita. Liikalannoitus saattaa väkevöittää multaa liikaa, jolloin kasvin juuristo ei pystykään imemään siitä tarvitsemiaan ravinteita ja vettä. Lannoituksen voi aloittaa n. reilun kuukauden päästä mullanvaihdosta.