Monella tavoin rajoitusten kurjistaman vuoden lähetessä loppuaan haluan näin joulun alla muistuttaa niistä positiivististakin asioista, joita tämä vuosi toi tullessaan. Koen, että olen saanut työskennellä etuoikeutetulla alalla, sillä puutarha-alaa vuosi koetteli hellällä kädellä. Olosuhteiden pakosta ihmisillä oli enemmän aikaa viettää kotona, mökeillään ja läheistensä kanssa. Puutarhakauppa kasvoi kiinnostuksen ja harrastuksen kasvun myötä ja puutarhassa ja luonnossa vietetty aika lisääntyi. Loviisan Puutarhayhdistyksen järjestämä Avoimet puutarhat -tapahtuma saavutti ennätysyleisön (www.loviisanpuutarhayhdistys.com). Eristäytyminen etäännytti, mutta monia perheenjäseniä yhdessäolo, retkeily ja ulkona yhdessä puuhailu myös lähensi toisiinsa. Toivon, että tänä vaikeana aikana puutarhaharrastuksen löytäneet ja puutarhasta sekä luontoyhteydestä voimaa ja helpotusta saaneet pystyvät säilyttämään tämän löytämänsä aarteen myös tulevaisuudessa.
Kiitän kaikkia ihania asiakkaitani ja yhteistyökumppaneitani kuluneesta vuodesta ja toivotan rauhallista joulua ja onnea elämäänne tulevalle vuodelle!
toivottaa Tarja